Kevätflunssa, kurkkukipu ja kaikki kun iskee yhtäaikaa, on olo kuin jyrän alle jääneellä. Jokainen varmaan tietää tän fiiliksen. No poni se seisoo tallissa ja käy laitumella. Kun saat yhden askeleen eteen, otat itsesi takia ponin kanssa kaksi taakse. Kun ollaan vasemmalta jäykkiä ja sitten taas oikealta. Oma kroppa huutaa ponin selkään pääsyä, mutta se olo, kun jokainen nivel on turvonnut ja kipeä pelkästä ajatuksesta pitää ohjia. 

     Tässä kohtaa kevättä pitäisi voida hautautua koko perheellä jonnekin piiloon pahaa maailmaa, jotta pysyttäisiin terveinä ja voisin vain ratsastaa, hoitaa ja rapsuttaa. Kaikki tämä on nyt ylivoimaista, kun kaksi pientä nuhanenää tarvitsee äitiä ja itse lipitän teetä niin usein kurkkukipuuni, että se tulee pian jo korvista. Näillä mennään ja kun tästä toivutaan alkaa ponin kanssa talkoot ja toivon mukaan jo ulkokentällä. Onnekseni, minulle sanottiin, että nyt kun se on kerran saatu se askel otettua eteen, on se helpompi ja nopeampi ottaa uudelleen ja päästä jopa se seuraavakin askel ottamaan. Tätä odotellessa, antaa auringon paistaa pölyt nurkista ja nämä tautipöpöt pois joka torpasta.